Super*nainen™

Itsensä rakastamisen näkökannassa pysyen, #metoo kampanja on ristiriitainen. Ymmärrän pirun hyvin asian ja aiheen, mutta mietin. 

Antaisimmeko sille eli väärinkohtelulle mahdollisuuden, jos arvostaisimme ja arvottaisimme itsemme muutoin, kuin hyväksynnän, rakkauden kerjuun tai yleisen sopivuuden mukaan. Arvomme tai olemassaolomme ei voi olla riippuvaista siitä, miten miehet meidät näkevät. Mikään työpaikka, projekti tai oletettu luulo-rakkaus ei voi mennä itsearvostuksemme ohi ja yli. Mikään materiaalinen asia tai kuviteltu hyöty ei saisi olla oman itsemme hinta sellaiseen, mikä on väärin.

Voisimmeko jo alunperin osoittaa, että emme ole kauppatavaraa, emme ole hyödykkeitä tai mitä ikinä. Voisimmeko ottaa paikkamme niin, ettei moista typeryyttä pääse syntymään? 

Tiedostan ristiriidan, mutta mikäli pidämme puolemme ja olemme vahvoja, onko meitä mahdollista sortaa? Voiko olla että annamme sorrolle, huonolle käytökselle tai suoranaiselle hyväksikäytölle tilaa? Vain, koska emme arvosta itseämme riittävästi, emme opeta ympäristöämme arvostamaan meitä tai mahdollistamme liialla kiltteydellämme yliajamisen? 

Olisimme, olisimme oikeasti sitä mitä olemme ja ylpeitä siitä mitä olemme, ammattilaisia alallamme, itsenäisiä ja rakastaisimme itseämme riittävävästi torjuaksemme typeryydet? Vähenisikö idioottimaiset kohtaamiset? Olisiko millään tai kellään mahdollisuuksia kohdella kaltoin, jos sanomme ei? Tämä ei käy, ei sovi. Jos minä sanon ei ja muutkin sanovat ei? Ja jos muut eivät vielä osaa sanoa ei, voimme näyttää esimerkkiä?

Toki aina löytyy niitä, joiden kapasiteetti ei vielä riitä, mutta heitä meidän pitää tukea ja auttaa. Me muut, me supernaiset, joilla on mahdollisuus ja velvollisuus koko yhteiskuntaa kohtaan, voimme nousta ja sanoa mitä, miten ja miksi. Ja voimme sanoa EI. Ja tietysti myös kyllä, kun sen aika on.

Ja kun opimme asettamaan rajat, emmekä jää hyssyttelemään, näytämme muillekin mistä kana pissii. Ja voimme tukea toinen toisiamme tilanteissa, joissa on hankalaa. Olla rinta rinnan. Kuten toki yhtenä osana on juurikin tämä metoo.

Koen ikäväksi jokaiselle asianomaiselle, että asioita aletaan kaivella huomattavan myöhässä. Kellään ei ole enää objektiivistä käsitystä mitä tapahtui, toiset on unohtaneet ja toiset muhineet päässään tapahtumaan lisää värejä tai musta-valkoisuutta. Voimme kuvitella saavamme oikeutta vuosien jälkeen, mutta oikea tapa on keskeyttää tilanne sen tapahtuessa. Olla riittävän tietoinen itsestä ja arvostaa itseä niin, että on kykeneväinen sanomaan ei siinä hetkessä, puuttumaan tilanteeseen sen tapahtuessa ja reagoimaan välittömästi. Se on reilua omaa itseä, mutta myös miehiä, tilanteessa olevia ja ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Häirintä ja alistaminen eivät kuulu supernaisen sietämisen piiriin, päinvastoin. 

Totta on, että joskus joudumme vastakkain liian voimakkaan vastuksen kanssa ja hirveyksiä voi tapahtua, vaikka olisimme selkeästi ja tahdonvoimalla sanoneet ei. Olemme kuitenkin haavoittuvaisempia jo fyysisesti. Se sen sijaan on räikeä rikos ja se tulee viedä eteenpäin heti. Ei myöhemmin. Rikosprosessi on usein karmea, mutta se on välttämätön hoitaa. Jokainen raiskaus tai pahoinpitely pitää ilmoittaa. On valitettavaa, että joskus uhri jää prosessin jalkoihin. Monesti poliisi ja oikeuslaitos on miesvoittoista. Mutta oletan senkin asian aikanaan paranevan, jos viemme asiaa vahvana ja vakaana eteenpäin. Nostamme metelin, emmekä piilottele häveten uhrin asemaa. Uhri ei ole ikinä syyllinen tapahtuneeseen rikokseen! Eikä uhrin tule koskaan hävetä. Syyllisen, rikoksen tekijän tulee hävetä.

Pääosin kuitenkin voimme vaikuttaa siihen, miten meitä kohdellaan. Ja se tapahtuu tuntemalla itsemme, määrittelemällä rajamme ja seisomalla oman itsemme takana rakastamalla ja arvostamalla omaa itseämme ja toisten arvoa, ihmisyyttä. Emme jää kynnysmatoiksi, mikäli arvostamme itseämme ja olemassaoloamme. Emmekä anna toisenkaan jäädä jalkoihin, jos suinkin voimme auttaa.

Voimme puuttua typeriin tytöttelyihin. Alapäävitseihin. Kahvinkeittopyyntöihin. Pepulle taputteluihin. Kourimisiin. Vähättelyyn. Käytäntöihin, jotka tekevät meistä toisarvoisia. Uhkiin, jotka huomaamme. Voimme puuttua niihin juuri silloin kun ne tapahtuvat. Se on velvollisuutemme itseämme ja muita naisia ja tyttöjä eli tulevia naisia kohtaan. 

Siksi meidän, supernaisten on noustava ja opeteltava ensin itse olemaan luottamuksen arvoisia itsellemme ja sen jälkeen opetettava se myös muille naisille, tytöille ja muille heikommille.

Supernainen pitää siis omia puoliaan, mutta myös muiden puolia. Näyttämällä esimerkkiä, raivaamalla tietä ja osoittamalla, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja pikkuhiljaa metoo:n tarve eli häirintä vähenee, murtuu, eikä meidän tarvitse enää olla aina varuillamme, aina tarkkana, aina uhattuna. Siinä on tavoitetta! Oletko mukana?